Päivitetty 06.10.2008

Kuvittaja Jyrki Heikkinen kertoo:

Jouko Sirola ehdotti yhteistyötä. Kuvitin hänen pakinasarjansa Parnassoon. Teos kiinnostui aiheesta ja pakinoista alkoi kehkeytyä kirja Toniemi ja Huvuori. En halunnut kuitenkaan käyttää vanhoja, kertaalleen julkaistuja kuvia. Siinä vaiheessa ne alkoivat tuntua liian valmiiksiajatelluilta. Halusin uusiin kuviin mukaan epävarmuutta, jonkinlaista alleviivaamatonta raadollisuutta, ja ehkä keskeneräisyyden tuntuakin. Ennen kaikkea halusin piirtää kuvia, jotka olisivat avoimia monenlaisille tulkinnoille. Kirjan henkilöt ovat arvaamattomia ja muuttuvaisia, jotain samaa tavoittelin kuvissani.

 

 

Paluu