|
|
VESTÄJIEN HISTORIAA
Pohjois-Savon Kirjallinen
Yhdistys
on perustettu 23.10.1960. Alkuvuosina aktiivitoimijat olivat suurelta osin ammattikirjailijoita. Aktiivisimpina vuosina jäseniä oli lähes 200. Yhdistyksessä toimivat mm. Olavi Siippainen, Laura Latvala, Martti Merenmaa, Eino Säisä ja Jouko Tyyri, joka oli kunniajäsen. 1980-luvun lopulla toiminta hiipui ja yhdistys pantiin moniksi vuosiksi lepäämään. Toiminta käynnistyi uudestaan 4.5.1999, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Pauli Kallio. Seuraavina vuosina yhdistys vakiinnutti toimintansa nopeasti, sillä oli jonkin aikaa jopa palkattu toiminnanjohtaja ja noin 80 jäsentä. 2000-luvulla jäsenmäärä ylitti uudelleen sadan, ja tällä hetkellä jäseniä on noin 130.Nykyiset kunniajäsenet ovat Aarre Huuskonen, Mauno Ikäheimonen, Ritva Kolehmainen, Elina Koskinen, Alexis Kouros, Marja Laakkonen ja Jope Pitkänen. Huuskonen, Ikäheimonen ja Laakkonen olivat perustamassa Vestäjät ry:tä. Huuskonen ja Ikäheimonen olivat mukana ensimmäisessä hallituksessa ja Laakkonen teki merkittävän pitkän uran yhdistyksen sihteerinä. Varmasti merkittävin viime vuosien aikaansaannos on kirjallisuustapahtuma Kirjakantti, Ritva Kolehmaisen ja Johanna Sorjosen luomus. Vuonna 2010 yhdistys vietti toimintansa 50-vuotisjuhlia. Merkkitapahtumaa pidettiin esillä läpi vuoden poikkeuksellisen vilkkaan toiminnan merkeissä. Juhlajulkaisu Alussa on piste ilmestyi Pauli Kallion, Ritva Kolehmaisen ja Taisto Leppäsaaren toimittamana syyskuussa. Siitä otettiin uusi, korjattu painos vuoden lopulla.
Puheenjohtajat:
Lauri Leskinen 1960, Heimo Lampi 1961, Väinö Putkonen 1962–63, Kauko
Aalto 1964–65, Seppo Karjala 1966–67, Väinö Pennanen 1968–69, Unto
Eskelinen 1970–72, Eino Kinnunen 1973–74, Terttu Linkoneva 1975–76,
Pentti H. Tikkanen 1977, Pirjo Kuosmanen 1978, Jaakko Kortelainen 1979 ja
loppuvuoden Martti Pellinen, Aune Räsänen 1980–83, Aulikki Lindholm
1984–85, Kaarina Riekkinen 1986–87, Pauli Taskinen 1988, Susanna Töyry
1989. Kymmenen vuoden tauon jälkeen puheenjohtajana aloitti Pauli Kallio
1999–2000, Taisto Leppäsaari 2001, Terhi Laitinen 2002–2003. Ritva
Kolehmainen vuodesta 2004 vuosikokoukseen 25.2.2009 saakka. Nykyinen puheenjohtaja on Elisa Nuutinen.
|