|
|
Päivitetty 06.10.2008 Lapinlinnankatu-kirjani synnystä Kun putosin v. 2000 Kuopion kaupunginvaltuustosta oltuani siellä 28 vuotta, kaipasin vielä jotain sisältöä elämälleni. Vaimoni ehdotuksesta ryhdyin kirjoittamaan poliittisia muistelmiani ”Kallan vintiltä valtuustotalolle. Muisti- ja mielikuvia Kuopion kunnallispolitiikasta 1970–2000”. Sen ilmestyttyä 2003 jatkoin oman elämänkertani muistiin panemista. Se keskeytyi, kun Kuopion lyseon ylioppilasluokka 1952 kokouksessaan v. 2004 päätti julkistaa kirjan yhteisistä muisteloistamme. Jouduin viisihenkisen toimituskunnan vetäjäksi ja ko. kirja ilmestyi keväällä 2007 nimellä ”Sota-ajan pojista olympiavuoden 1952 ylioppilaita”. Tämän jälkeen minulla oli aikaa paneutua uudelleen jo melko valmiiden muistelujeni kimppuun. Oli hyvä, että oli tullut kirjoitustauko, sillä se antoi mahdollisuuden tarkastaa kirjoitelmiani uudelleen. Parannella, poistaa ja lisätäkin jotain. Näin syntyi Lapinlinnankatu-kirjani, jonka ilmestymisen laitoin 75-vuotissyntymäpaiväkseni tammikuussa 2008. Itselleni lahjaksi. Vaimoni epäili kirjan suurta painosta, 100 kpl, ja antoi ymmärtää, että sitä ostaisi korkeintaan 10–20 henkeä. Toisin kävi, painos loppui ja toisestakin painoksesta on jäljellä enää muutama. Itse kirjasta – 45 vuoden aikana poliittisien kolumnien kirjoittelu (1966–2000) kehitti kirjoitustaidon, että uskalsin ryhtyä kirjoittamaan ensimmäistä kirjaani. – Muistelut painottuvat lapsuuteen (aika kultaa muistot), puutalo-Kuopioon ja ystäviin silloin. – Itseäni vähän arvelutti paljastukset. – Turhaan pelkäsin, sillä kun kyselin lähimmiltäni ja muiltakin miehiltä, niin he vastasivat, että sitä samaa on harrastettu joukolla. Kaikki. – Sota-aika on sellaista, että se kiehtoo nyt ikäisiäni. Olihan se niin poikkeuksellista nykyaikaan verrattuna. – Opiskeluni vahvisti itsetuntoani, kun menestyin muiden mukana, ja myöhäinen, mutta nopea avioituminen johti onneen. – Amerikasta palasin itsevarmana demarina. Paavo Lipponen sanoi minulle, että USA:ssa opiskelu 1950–70 luvuilla teki monesta kunnon demarin. Niin hänestä kuin minustakin. – Laitoin kirjaan luvun ystävyydestäni Jouko Tyyrin kanssa, sillä se vaikutti monella tavoin minuun, jos vahvisti aatteeni paloakin. Kävimme monet syvälliset keskustelut kotona ja Ranskassa. – Kirjoittelun helppous tietokoneella rohkaiskoon muitakin samaan. Me elämme vain kerran ja jokainen elämä on ainutkertainen ja laulun, jos kirjankin arvoinen. Kuopio 2.4.208 Matti Karttunen
|
