Sivuston alkuun



 



 

 

 

 

Päivitetty 19.11. 2011

 


Vestäjille kaupungin huomionosoituksia

Jäsenemme, sarjakuvapiirtäjä-runoilija Jyrki Heikkinen ja kirjailija Tatu Kokko kuuluvat Kuopion kaupungin vuosipäivänään palkitsemien merkkihenkilöiden joukkoon. Kokolle myönnettiin 2500 euron Kuopio-stipendi, Heikkiselle kaupungin hopeinen kunniamerkki. Onnittelut!

 


 

Lavarunouden Suomen mestaruus  

Vestäjien aktiivijäsen Seija Hämäläinen on tuore lavarunouden Suomen mestari!

Lämpimät onnittelut Seijalle Suomen mestaruudesta! 

 


 

Laura Latvala -kirjoituskilpailu on ratkennut

Laura Latvalan kunniaksi järjestetty kirjoituskilpailu on ratkennut.  Voittaja on Taimi Ruuskanen Kuopiosta runolla Kastemato ja astronautti.  Ruuskanen nappasi myös toisen sijan Sulo-kissasta kertovalla runollaan. Kolmanneksi sijoittui sonkajärveläisen Martti Heikkisen Milla ja marsu, neljänneksi Itikka ambulanssissa, jonka oli kirjoittanut Raimo Tuomainen Kuopiosta.

Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry julisti kirjoituskilpailun pohjoissavolaisille 28.2.-31.8.2011. Kilpailussa haetiin alle kouluikäisille suunnattuja eläinaiheisia loruja ja runoja. Runokisaan osallistui 46 kirjoittajaa 1-3 runolla. Raatilaisille tuli runoja luettavaksi 105 kpl. Kilpailun raatiin kuuluivat kirjailija Jukka Itkonen, "Pikku-Marja" Marja Kiiskinen ja kirjailija Marja-Leena Lempinen.

Kilpailulla haluttiin muistaa Vestäjien perustajajäsentä, kirjailija Laura Latvalaa, jonka syntymästä on kulunut 90 vuotta, kuolemasta 25 vuotta. Latvalan Pikku-Marjan eläinkirja ilmestyi vuonna 1947 ja se on edelleen Suomen suosituin lastenkirja.

Kilpailun tulokset julkistettiin Laura Latvala –juhlassa Siilinjärvellä 1.10.2011.

 


Seija Hämäläinen Runopuulaakifinaaliin

Runopuulaakin Kuopion karsinnan voitti Seija Hämäläinen. Onnea voitosta ja menestystä loppukilpailuun! Seija on paitsi eloisa lavarunoilija, myös Vestäjät ry:n aktiivinen toimija, mm. teatterilukupiirin vetäjä.

Myös toiseksi sijoittunut Terttu Mölkänen Suonenjoelta lukeutuu yhdistyksen aktiivijäseniin. Onnittelut  Tertulle hienosta sijoituksesta!

www.runokukko.blogspot.com


 

Kilpailumenestystä

Esko Loven on saanut kunniamaininnan Päätalo-instituutin vuoden 2011 Möllärimestari-kilpailussa runokokoelmallaan Tarvitsen kätesi ruukuksi. Onnittelut!


Mestari lähtee Ranskaan

Kutsu on käynyt, Lavarunomestari Jukka Kervinen edustaa maataan Bobignyn Poetry Slam-kisassa 31.5. - 5.6. 2011.Toivotamme menestystä ja hyvää kisamatkaa!


Jukka Kervinen Runopuulaakin Suomen mestari 2010!

Jukka Kervisen synkänhumoristiset riimit veivät voittoon lavarunouden SM-kisassa Helsingissä 26.8. Onnittelemme Jukkaa!

Tyylikkäästi pukeutunut Kervinen täräytti johtopisteet tauluun jo ensimmäisellä kierroksella. Tiukimman vastuksen tässä vaiheessa tarjosi Kari Raineranta Tampereelta. Toisella kierroksella Oulun Heli Slunga taisteli tiensä kärkeen. Rainerannan hyydyttyä mestaruudesta kisasivat viimeisellä kierroksella Heli ja Jukka. Kilpailusta muodostui äärimmäisen tiukka. 

Rinnanröyhistykseen on nyt aihetta kaikilla Vestäjillä, ja savolaisilla laajemminkin. Runopuulaakimestari löytyi näet  jo toisen kerran peräkkäin Vestäjät ry:n jäsenten ja hallitusministerien joukosta. Ja kun kutsu Bobignyn MM-kilpailuun aikanaan käy, Jukka on näissä merkeissä jo kolmas peräkkäinen savolainen Pariisissa.

Yleisöäänestyksen voittaja oli Lahden Mari Kanervaniemi, joka sai 34 % annetuista äänistä.

Lue lisää ja kuuntele nauhoitus osoitteessa: http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/


Ugripuulaaki voitettiin saamenkielellä.

Oulussa käytiin 25.8. suomalais-ugrilaisilla kielillä kirjoittavien runoilijoiden lavarunokisa. Tämän maailman ensimmäisen Ugripuulaakin voitti saamenkielinen Niillas Holmberg. Edustettuina olivat kaikkiaan kymmenen runoilijan voimin myös meän kieli, suomi, unkari, komi,  mari ja udmurtia. Viron- ja moksankielten edustajat estyivät tilaisuudesta. "Nollarunoilijana" pelin avasi Heli Laaksonen. Suomen kieltä varsinaisessa kilpailussa edustanut Ilkka Markkula karsiutui jo alkuvaiheessa. Ei auttanut maripaitakaan. http://www.runokukko.blogspot.com/


 

Seija Hämäläiselle kunniaa Möllärimestari-kilpailussa 

Seija Hämäläisen runokokoelma Vuorenajat sai kunniamaininnan  Möllärimestari 2010 kilpailussa.Runo- ja aforismisarjassa oli kaikkiaan 33 osanottajaa.  Onnittelut Seijalle!

 


 

Jukka Kervinen  Runopuulaakin SM-kilpailuun

1.7. pidettiin Kuopion Runopuulaakin loppukarsinta. Voiton nappasi tälläkin kertaa Jukka Kervinen, joka siis lähtee elokuussa Helsinkiin kilpailemaan Suomen mestaruudesta. Toiseksi tuli Riina Särkilahti. Kilpailu kärjessä oli tiukka, sillä karsinnan toiselle kierrokselle lähti korkeimmalla pistemäärällä Pauli Taskinen. Yleisö näkyi tapahtuman löytäneen, Malja oli täynnä.

Katso lisää (ja kuuntele vaikka koko kilpailu): 

http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/

 


 

Rissasen näytelmälle kantaesityspalkinto

Jäsenemme Heikki Rissanen Rautavaaralta on saanut Suomen harrastajateatteriliiton tämän vuotisen kantaesityspalkinnon. Palkinto  tuli näytelmästä Rajakapteeni Olof Tiainen. Onneksi olkoon!

_________________________________________________________________________


 

Ilkan raportti Bobignysta

Maailmanmestaruuskisani katkesi sitten heti alkueriin. Neljästä kaksi pääsi jatkoon, minä olin kolmas. Ranskan mestari jäi sentään taakse, ja silläkin voin lohduttautua että ne kaksi parempaa olivat koko porukan kärkeä. Kanadan Ian Keteku voitti lopulta mestaruuden, ja myös madagaskarilainen eteni finaaliin asti.

Ihan koko maailman kisasta ei todellisuudessa ollut kyse, edustajia oli kuudestatoista maasta, jos myös Quebec lasketaan maaksi. Samaan aikaan oli menossa myös Ranskan kansallinen Poetryslam-mestaruuskisa. Kisapaikka Bobigny sijaitsee Pariisin koillispuolella. Se on itsenäinen kaupunki, vaikka vaikuttaa kyllä enemmän Pariisin asumalähiöltä. Asukkaiden enemmistöllä on maahanmuuttajatausta ja kunnalliselämä on kuulemma perinteisesti  ollut tiukan vasemmistovetoista. Viimemainittu asia näkyy muukalaisenkin silmään mm. kadunnimistössä: katu löytyy niin Marxille kuin Leninillekin. Metrollakin Bobignyyn tullaan Stalingradin aseman kautta.

MM-kilpailijoiden  pääosa oli majoitettuna kaupungintalon yläkertaan. Paikka oli jokseenkin ankea, ja rakennuksen tiukka kulunvalvonta aiheutti omat kiusansa sekin. Kolhoosielämän myönteinen puoli oli runoilijaporukan nopea ja tehokas tutustuminen.

Kisan neljä finalistia olivat kaikki sangen erilaisia lavarunoilijoita. Kanadan Ian Keteku esitti hiukan rap-henkisen ohjelmistonsa ammattilaisen varmuudella. Hän on monipuolinen taiteilija, jolta sujuu myös laulu ja tanssi, vaikka ei kilpailutilanteessa ihan koko repertuaariaan esitellytkään.  Quebec antoi ”emämaalle” tiukan vastuksen. Jos ymmärsin pistelaskusysteemin oikein, Marjolaine Beauchamp olisi jopa voittanut Ketekun, ellei olisi ottanut miinuspisteitä ajan ylittämisestä. Lavaesiintyjänä Marjolaine on melko vähäeleinen, hänen valttinsa on jokin vaikeasti kuvailtava aitous ja intensiivisen läsnäolon tuntu. Madagaskarin edustaja käytti taiteilijanimeä Tagman, oikea nimensä ei tietooni tullut. Hän oli kisalavan monitoimimies, joka ehti sekä juosta että maata lavalla, ja sai helposti yleisön mukaan rytmitaputus- ja lauluosuuksiinsa.  Ruotsin Oskar Hanskan esiintymistä luonnehtisin vimmaiseksi. Oskar on isän puolelta suomalaista sukujuurta, ja finaalissa kuultiin jopa kaksi suomenkielen sanaa, joista toinen oli ”voi”.

Kolmelta finalistilta löysin tyylinäytteitä netistä, vieläpä kisassa kuullut kappaleet: Ian Keteku, Marjolaine Beauchamp,Oskar Hanska

Itse pääsin alkukarsinnan jälkeen lavalle vielä kerran myöhemminkin, semifinaalin ”nollarunoilijaksi”. Kun karsiutumisen kirvely haihtui, oli ihan mukavaa viettää muutama päivä runoilijana Pariisissa ja sen liepeillä. Je ne regrette rien.

P.S. Nyt netistä löytyy jo videoita varsinaisista kilpailuesityksistäkin. Avaa sivu www.ffdsp.com ja klikkaa kuvaa jossa lukee "Slam TV clic ici". 


__________________________________________________________________________

 

Ilkka Markkula PoetrySlamin MM-kisoissa

Vestäjien hallituksen jäsen, viime vuoden Poetry Slamin Suomen mestari Ilkka Markkula kisaa lavarunouden maailmanmestaruudesta 8.-13.6. Pariisin Bobignyssä. Ensimmäisessä karsintavaiheessa vastassa ovat Ranskan, Kanadan ja Madagaskarin lavarunomestarit. Tapahtuman www-sivut: www.ffdsp.com

________________________________________________________________________

Rakkauskirjekilpailun satoa

Kilpailun kuusi palkittua tai kunniamaininnan saanutta työtä näkyvät tällä sivulla.

Ruudulla kirjeiden rakkaudella viimeistelty ulkoasu ei välttämättä pääse täysin oikeuksiinsa. Kannattaa siis pistäytyä Kuopion Torikujalla katsomassa alkuperäisiä töitä. Torikuja aukeaa 31.5. ja kirjeet ovat kahvion ulko-oven tuntumassa juhannukseen asti.

 

Jorma Pitkänen:                                                                  Raili Herranen: 

 

Kirsti Vartiainen:                                                                   Niilo Rytkönen:


Keijo Karhunen:

Rakas vaimoni

Rakkaani! Kuinka kaipaankaan Sinua! Rakas vaimoni. Yön hetkinä muistelen Sinua ja kesäistä yötä Väinölänniemellä. Muistako, kun suutelin sinua siellä ensimmäisen kerran. Hanneksen patsas todisti tapahtuman. Se suudelma oli alku yhteiselle tiellemme. Meillä oli hyvä avioliitto, melkein viidenkymmenen vuoden ajan.

     Sitten tuli väliimme herra Alzheimer. Hän vei minut mukaansa, ja minä onneton läksin ja nyt herra A määrää kaikesta, mitä teen. Hän ei jätä minua, vaikka kuinka käsken. Nytkin se on tullut pyytämättä huonetoverikseni vahtimaan tekemisiäni.

      Rakkaani, haluaisin kirjoittaa tämän kirjeen kauniille paperille. Käsintehdylle. Kaunokirjoituksella. Minullahan oli ennen kaunis käsiala, mutta nyt en saa paperille mitään. Käteni ei tiedä edes, mitä kynällä tehdään.

     Kiitos Rakkaani kun jaksat käydä luonani, ja kiitos kun syötät minua. Kyllä minä tiedän mitä lusikalla tehdään ja että ruoka laitetaan suuhun. Herra Alzheimer vaan on määrännyt käteni ruokkimaan korvaani.

     Anna anteeksi Rakkaani, kun pahoitan mielesi töykeillä sanoilla. Eilen herra Alzheimer huusi suullani: ”Vihaan sinua, mene helvettiin.” Kyllä minä näin, että pahoitit mielesi, vaikka yritit peittää pahastumisesi. Minullakin oli surullinen mieli poistuttuasi. En voinut itkeä, koska herra A on kieltänyt sen minulta.

     Olisin halunnut pyytää Sinut hetkeksi viereeni, tähän kalseaan hoitokodin sänkyyn. Kuinka olisinkaan nauttinut siitä, kun olisit käpertynyt kainalooni. Olisin tuntenut hengityksesi kaulallani ja saanut rapsuttaa Sinua korvan takaa. Niin vähästä olisin nyt nauttinut. Tai olisinhan minä halunnut yhden suudelman, sellaisen mitä sain joskus kauan sitten Sinulta. 

     Saisinpa tavata Sinut Rakkaani kahdestaan, edes lyhyen hetken ajan. Siten, että herra Alzheimer ei olisi läsnä. Silloin voisin sanoa omana itsenäni sen, kuinka paljon olenkaan rakastanut Sinua kaikkina näinä yhteisinä vuosina.

     Lähetän tämän kirjeen virtuaalisessa muodossa, koska herra Alzheimer ei salli tavallisten kirjeiden lähettämistä. Anna anteeksi kun iltapalalla tipahti mustikkakeittoa virtuaalipaperille.

                     

                                            Sinua rakastava miehesi

 

 
Leena Raveikko:

Rakas

 

Sinä minussa sanoina, muistikuvina

kokonaisena kynsistä kynsiin

Pehmeänä

Ihossani vielä kosketuksesi

huulissani sinun makusi, nenässä tuoksusi.

 

Sinä minussa.

Silmissäni sinua ripsistä ripsiin

kaikki se mitä olen niin

hartaasti katsellut.

Kokonaisena.

 

Sinä minussa

mieli rauhallisena kotinsa löytäneenä.

Ajatukseni aaltoilee

sinussa minussa.

 

simpukkasi


  

 

_________________________________________________________________________

Vestäjille PoetrySlam-menestystä Keski-Suomessakin

Vaajakoskelaisen jäsenemme Merja Topin savolainen runoilu tehosi Runopuulaakin Keski-Suomen esikarsinnassa. 14. 5. pidetyssä kisassa Toppi vei korkeimmat pisteet, ja on siis jatkopaikassa kiinni. Lue lisää.

_________________________________________________________________________

Kerviselle paalupaikka Runopuulaakin karsinnassa

Jukka Kervinen nappasi ykkössijan Runopuulaakin Kuopion esikarsinnassa 25.3. Kaikkiaan seitsemän lavarunoilijaa kamppaili jatkoon pääsystä ravintola Maljassa. Radio Savon palkintokellon saivat ranteeseensa myös Riina Särkilahti ja Seija Hämäläinen.

Loppukarsintaan 1. heinäkuuta selviytyivät kärkikolmikon lisäksi Kari Halonen, Eija Lehto, Ilkka Markkula, Leena Raveikko ja Pauli Taskinen. Kilpailijoiden runoja on lähiaikoina luettavissa lisää Radio Savon nettisivuilta. Välähdyksiä kisatapahtumista voi nähdä myös TV ykkösen ohjelmassa Puoli seitsemän.

________________________________________________________________________

Sarjakuva-Finlandia Pohjois-Savoon

Vuoden 2010 Sarjakuva-Finlandian sai iisalmelainen Petteri Tikkanen albumillaan Eero. Onnittelemme!

___________________________________________________________________________________________________  

Uusi hallitus on järjestäytynyt

Vuosikokouksessa  25.2. valittu uusi hallitus on jakanut salkut. Puheenjohtajana on tietenkin Elisa Nuutinen, joka jo yleiskokokouksessa tähän tehtävään valittiin. Varapuheenjohtajana toimii Pia-Kristiina Kosunen, sihteerinä Leena Raveikko ja taloudenhoitajana Ilkka Markkula. _________________________________________________________________________

Merja Topin esiintymistaltiointi YLE:n sivulla

Jäsenemme Merja Toppi käväisi uuden runokirjansa esittelykiertueella myös radiossa. Katso esiintymistaltiointi:

http://yle.fi/alueet/savo/2010/02/rakkautta_voi_lurittaa_savoksi_1433780.html 

______________________________________________________________________

Savonia-palkinto Jukka Itkoselle

Jukka Itkonen voitti tämän vuoden Savonia-palkinnon teoksellaan Laululinnun saarella. Kuopion kaupungintalon juhlasali oli täynnä kirjallisuuden ystäviä, kun raadin päätös julkistettiin ja palkinto luovutettiin 7.1. 2010. Kiitospuheessaan kirjailija mm.muisteli heinävetisten isovanhempiensa eloisaa sanankäyttöä.
_______________________________________________

Taidetoimikunnan jäsenet seuraavalle kaksivuotiskaudelle on valittu. Joukossa on jäsenemme, kirjailija Jouni Tossavainen. Onnittelemme! Lue lisää.  


Kansanvalistusseuran Elämänmuutos-kirjoituskilpailun voittajat selvillä

KuopiolaiselleJuhani Antikaiselle kunniamaininta 

Elämänmuutos-kirjoituskilpailun voittaja on Sari Sainio Valkeakoskelta työllään ”Toiset huoneet”. Toisen palkinnon saa tamperelainen Helmi Kosonen kirjoituksellaan ”Sinulla on linnunpojan kapea selkä" ja kolmannen nimimerkki Tapukka esseellään ”Oodi alkoholille”. 

Raati jakoi myös kolme kunniamainintaa. 

Kunniamaininnan saaneista teksteistä ”Suljetut ovet” kertoo pitkän työuran loppumisesta yritysoston seurauksena ja kertojan korvaamisesta nuoremmalla. Juhani Antikaisen kertomuksen ”Asioita jotka muuttivat elämääni” aiheena on velkavankeuteen ajautuminen kaverin lainan takaamisen seurauksena sekä vakava sairastuminen. Kirsti Haikon ”Nesteessä” kuvaa naisten juhlintaa ja juopottelua Tallinnan laivalla ja mitä sen takaa alkaa purkautuakaan.

Palkintoraatiin kuuluivat kirjailijat Sirpa Kähkönen ja Eero Ojanen sekä Oriveden Opiston rehtori Hannu Patamaa. 

Töiden karsinta oli syksyn aikana kolmivaiheinen.

Mielenkiintoisimmista tarinoista kootaan vuoden 2009 aikana kirja Elämänmuutos. Sen julkaisee Kansanvalistusseura.

Elämänmuutoksen kokemuksia ja oppimista alkaa kilpailutöiden pohjalta tutkia Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos professori Tapio Aittolan johdolla. 

Sivun alkuun


Kirjoituskilpailun voitto Vestäjät ry:n jäsenelle

Kuopiolainen Eija Lehto on voittanut mtv3:n helmi-nettisivustolla olleen ”Miten teet juhlalookisi” -kirjoituskilpailun runollaan.

Ohessa runo ja linkki sivustoon.
http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/771455

”Suihkun taikka saunan kautta
peilin eteen kävelen
radion mä auki painan
siitä kuulen sävelen
Tunnelman se heti nostaa
hymy hiipii huulille
hyräillen kun iltaa jatkan
viheltelen tuulille

Kiinteyttävän naamion
pois pesen varoen
viileällä huuhtelen
tuoksuin mintun taikka aloen
Alusvoiteen mattapinnan
kasvoilleni sivelen
dekolteenkin sekä rinnan
taputtelen, hivelen

Maksaläiskät pienet peitän
meikkivoiteen levitän
valokynää päälle heitän
puuterilla pehmitän
Varjostukseen leuan alle
ohimoiden ulkonurkkaan
tummemmasta puuterista
lisään, vieläköhän, kurkkaan

 


Silmäluomen maalaamisen
vaalealla aloitan
lisään tummaa kulmaluulle
muotoilen ja varjostan
Silmän ulkonurkan katson
alaluomen muodosta
rajausviivaa siitä jatkan
hiukan yli, nestemäistä pullosta

Kulmakarvat harmahtavat
poskipuna raikas niin
huuliin rajat, punaväri
valmis vaikka suudelmiin
Piilolinssit silmiin nakkaan
ripset sitten kaareutuu
iltalaukun kohta pakkaan
silmät hetkeks sulkeutuu

Kun mä nousen, silmät avaan
iho loistaa, hehkuukin
kepein jaloin portaat ravaan
iltaa kauan odotin!”


Eija Lehto

 

Sivun alkuun


Lapinlahdenkatu-kirjaa taas saatavilla!

Matti Karttusen elämäkertaromaaniaLapinlahdenkatu on jatkuvasti kyselty Vestäjien toimistosta. Kirja on ollut loppuunmyyty, mutta Matti ilmoitti, että hän on ottanut uuden painoksen kirjastaan ja sitä saa häneltä itseltään. Puh. (017) 282 0569 tai 044 534 9205 sekä sähköpostitse os.:
matti.karttunen@dnainternet.net

Sivun alkuun


Seija Hämäläinen sijoittui runollaan kakkoseksi
Kouvolan rautatieaiheisessa runo- ja laulukilpailussa

Kouvola on yli sata vuotta ollut merkittävä rautatiekaupunki. Kilpailulla haluttiin tuoda esille rautatieaiheisia muistoja ja kokemuksia sekä luoda uutta rautatieaiheista kulttuuriperintöä. Kilpailun tarkoituksena oli myös nostaa esille uusia runoilijoita ja lauluntekijöitä. Lisäksi haluttiin tarjota suomalaisille kirjoittajille kilpailufoorumi, joka innostaa heitä luomaan uusia, mieleenpainuvia rautatieaiheisia runoja ja lauluja.
Kilpailu oli kaikille avoin runo- ja laulukilpailu. Kilpailuun osallistui 70 runon ja laulun tekijää.

Syyskuun lopussa julkistettiin voittajat. Vestäjien Seija Hämäläinen sijoittui toiseksi runosarjassa runollaan Minä rakastan junia. Kakkossijan Hämäläisen kanssa jakoi Katariina Paatelainen (Anjalankoski). Kilpailun voitti Anja Karkiainen (Ylöjärvi).

Laulukilpailun sijoitukset: 1. Kohti Kouvolaa, sävel Raimo Hast, sanat Rauli Nordberg. 2. Asemakylän humppa, säv ja sov. Kalevi Hautamäki, sanat Rauno Solio. 3. Kellotornin kummitus, sävel Jari Uutela, sanat Sari Nikunen. Kilpailun sato julkaistaan antologiana.

Seija Hämäläinen:
Minä rakastan junapihoja


Minä rakastan junapihoja
ja tulon, lähdön tuoksuja.
Tahdon nähdä junien saapuvan
ja saavuttavan aseman.

Kuulen yössä vetureiden
hopeatorvin soittavan.
Iloaskelten saapuvien
asemasalissa kaikuvan.

Minä tunnen lähtöjen kivun,
ja painon laukkujen.
Näen märkien raiteiden kiillon
ja juovat kyynelten.

Minun mieleni asemalla
yhä seisot ja vilkutat.
On kätesi kevyt kuin lintu,
ja horsmat loistavat.

Luo ruoste kukkia rautaan,
vanhat kellot pysähtyy
Jokaisen lipun ostoon
on aina pakko ja syy.

Sivun alkuun



Sivun alkuun


Vestäjiä mukana uudessa antologiassa

Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman järjestämän nettirunokilpailun, Suomen suomalaisin runo, äänestyksen tulos on ratkennut. Äänestys päättyi sunnuntaina 24.8.2008. Uusilla runoilla voittajiksi selvisivät Jukka Aittakumpu Kuusamosta ja Eija Lehto Kuopiosta. Eino Leinon Nocturno piti kakkossijansa. Kirjaan koottiin vain ennen julkaisemattomia runoja.

Raadin: Kiamars Baghbani,Ritva Kolehmainen, Leevi Lehto ja Jouni Tossavainen, valitsemista runoista tehtiin antologia (suomi suomalaisille suomi, ntamo), joka julkistettiin Kirjakantin avajaisissa 4.9.  

Kilpailu käynnistyi 31.3.2008 Kirjakantin www-sivuilla (www.kirjakantti.fi). Runoja tai runoehdotuksia sai lähettää aina kesäkuun 12. päivään asti. Runoehdotuksia kilpailuun tuli yhteensä 229 kappaletta, ja uudet runot olivat luettavissa nettisivuilla. Kilpailuun saattoi osallistua enintään kahdella omalla runolla tai tehdä ehdotuksen jonkun muun kirjoittamasta suomalaisimmasta runosta.  

Nettirunokilpailuun tuli nopeasti reilut sata runoa, vauhti kiihtyi loppua kohti. 

Myös äänestys eteni tasaiseen tahtiin, tosin Nocturne otti heti alussa johtoaseman. Viisi viikkoa Nocturne keikkui kärjessä, mutta Jukka Aittakummun Suomenmaa: Juostessa mailla mä Suomenmaan meni johtoon kahdella viimeisellä äänestysviikolla. Leinon Nocturne jäi lopulta kakkoseksi. Listalla pysyivät koko ajan Suomenmaa ja Eija Lehdon kolmanneksi tullut Juhannusilta

Kisa käytiin lopulta kärkisijoja pitäneiden kesken. Muutamina viime viikkoina äänimäärä vyöryi. Suomenmaan 441 ääntä nousi 687 ääneen, Nocturne 334 äänestä 535 ääneen ja Juhannusilta 324 ääntä heilahti 415 ääneen.   

Antologian raati oli jo valintansa tehnyt, eivätkä äänisuosikit olleet mahtuneet kirjaan valittujen joukkoon. Voittaneiden runojen suosikkiasemaa se ei horjuta. Kaikki runot ovat edelleen luettavina Kirjakantin nettisivuilla, raadin valitsemat runot ntamon kustantamassa kirjassa. 

Antologia:

http://ntamo.blogspot.com/2008/09/antologia-suomi-suomalaisille-suomi.html 

Leevi Lehto 

leevilehto@gmail.com

040 550 6262 

Antologia suomi suomalaisille suomi, ntamo 2008, on mukana vestäjä-kirjoittajia: Jani-Markus Heinola, Seija Hämäläinen,Leena Juutilainen, Tarja Leinonen, Terttu Mölkänen, Pauli Taskinen, Jouni Tossavainen ja Raimo Tuomainen

Antologiassa on runot myös Kirjakantissa viime vuonna vierailleelta suomalaissyntyiseltä, Ruotsissa asuvalta, Solja Krapulta ja kaksinkertaiselta slämärimestari Jouko Saksiolta.

 

 

Eniten ääniä saaneet runot:

1. sija nro 78. Suomenmaa

Juostessa mailla mä Suomenmaan,
aivan elän päiväni uudestaan!
Sydän tuntee, tietää ja tajuaa,
muistot nuoruuden jostain vainuaa.
Näin päättyvi päivä tää tälleen,
olo on niin onnekas jälleen.
Laulut laulettu, leikit leikitty on,
olo vain on tyyni, rauha rikkumaton.
Niin kantava on maa Suomen,
kun katselen pintaa mä lammen:
Näen vedestä kaiken, myös huomisen.
Kosketan pintaa mä lammen.
Tuoksuja juhannuskukkien,
ilmasta nuuhkin mä Suomen.
Liekö morsiamen joku saanut?
Yösydännä hiipinyt keräämään,
kukkia, et' saisi herätä uneen
mi immen tuo luokseen.
Tapahtuu mitä sitten tapahtuukaan,
mut pois se ei vie mua täältä.
Suomenmaata en unhoita,
en pois sitä mielestä päästä.
Tahdo en vielä mä lähteä,
seurailen Suomenmaan tähteä.
Hyppelen täällä mä innoissaan,
mailla mun kotini - Suomenmaan!
Sen laaksot, kukkulat, rannat ja veet,
minut vieköön sinne, minne sä meet.
Vaikka kylmä oli kouluhun käydäkin,
kurkku kuivana, rakastin sitäkin.
Ystäviä kun mun oli siellä,
koulua kävinhän riemumiellä. 

3.sija nro 216. Juhannusilta 

Kesä kiiltää vihreänä
koivujen lehdillä
tienvieret kukkivat
vuohenputket
niittysuolaheinät
leinikit
helisevät kissankellomättäät
violetit lupiinimeret
aurinko on korkealla
paistaa timoteipeltoon
kohta heinäaika
tänä iltana luonto loistaa
pursuu yli
keskikesän juhlassa
autot kuljettavat ihmisiä
kohti tanssilavaa
järvenrantaa
savusaunaa
juhannuskokko syttyy
syttyykö rakkaus 
 
Sivun alkuun




Sivun alkuun